29.10.2001

Turun käräjäoikeuden päätös 10.1.2000

Yhtiö vaati käräjäoikeudessa ulosmittauksen kumoamista ja pankin velvoittamista korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikulut asiassa korkoineen. Kuluvaatimuksen perusteena yhtiö lausui, että yhtiön omaisuuteen kohdistettu ulosmittaus oli osaltaan johtunut pankin ennen ulosmittausta antamasta lausumasta.

Pankki, joka ilmoitti, ettei se anna lausumaa pääasiassa, kiisti oikeudenkäyntikuluvaatimuksen. Pankin mukaan ulosmittauksessa oli ollut kysymys viranomaismenettelystä, johon pankki ei ollut mitenkään vaikuttanut. Pankki ei ollut aiheuttanut yhtiölle oikeudenkäyntikuluja.

Käräjäoikeus, joka kumosi valituksenalaisen ulosmittauksen, lausui, ettei pankki ollut antanut lausumaa pääasiassa eikä vaikuttanut ulosottomenettelyyn. Sen vuoksi käräjäoikeus hylkäsi yhtiön oikeudenkäyntikuluvaatimuksen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Simo Partanen.

Turun hovioikeuden päätös 25.4.2000

Yhtiö valitti hovioikeuteen ja toisti oikeudenkäyntikuluvaatimuksensa.

Hovioikeus lausui, että ulosottolain 10 luvun 18 §:n mukaan valituksen käsitellyt tuomioistuin voi velvoittaa sen, jolle tuomioistuimen päätös on vastainen, korvaamaan vastapuolelleen muutoksen hakemisesta aiheutuneet kulut noudattaen soveltuvin osin oikeudenkäymiskaaren 21 luvun säännöksiä. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:n mukaan asianosainen, joka häviää asian, on velvollinen korvaamaan vastapuolensa oikeudenkäyntikulut, jollei muuta ole säädetty.

Edellä mainittua ulosottolain säännöstä koskevassa hallituksen esityksessä (HE 106/1995 vp. s. 116) todettiin, että ulosottomenettelyn luonteesta saattaisi johtua, että valittaja määrättäisiin oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 4 §:ää soveltuvin osin noudattaen pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan, kun velallisen valitus hyväksytään sellaisessa asiassa, jossa velkoja ei ole käyttänyt puhevaltaa eikä myöskään voinut vaikuttaa ulosottomiehen suorittaman täytäntöönpanon lopputulokseen. Oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta 21 luvun nojalla päätettäessä olisi näin ollen otettava huomioon ulosottoasioiden luonne viranomaisen suorittamana täytäntöönpanona, josta aiheutuvat valitukset usein johtuvat yksinomaan viranomaisen yksin päätettävissä olevista seikoista.

Hovioikeus lausui käräjäoikeuden tavoin, ettei pankki ollut antanut lausumaa pääasiassa. Hovioikeus kuitenkin totesi Forssan kihlakunnanvoudin ja pankin asiamiehen välillä käydyn kirjeenvaihtoa ennen ulosmittausta. Kihlakunnanvouti oli lisäksi 24.1.2000 päivätyssä kirjeessään todennut, että mikäli velkoja olisi ilmoittanut, ettei se ota kantaa asiaan, ulosmittausta ei olisi tehty. Hovioikeus katsoi asiassa esitettyjen kirjeiden sisältö huomioon ottaen pankin vaikuttaneen asiaan siten, että ulosottomies oli suorittanut ulosmittauksen ja siten hallituksen esityksessä mainituin tavoin vaikuttanut täytäntöönpanon lopputulokseen. Pankin oli siten katsottava ulosottolain 10 luvun 18 §:n ja oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:n tarkoittamalla tavalla hävinneen muutoksenhaun käräjäoikeudessa. Näillä perusteilla hovioikeus velvoitti pankin korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa korkoineen. Lisäksi pankki velvoitettiin korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa korkoineen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Riitta Jousi, Mariitta Lehmus ja Salla-Maaret Keränen. Esittelijä Elina Paasivirta.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 29.10.2001

Perustelut

Ulosottolain 10 luvun 18 §:n (197/1996) mukaan valituksen käsitellyt tuomioistuin voi velvoittaa sen, jolle tuomioistuimen päätös on vastainen, korvaamaan muutoksen hakemisesta aiheutuneet kulut noudattaen soveltuvin osin oikeudenkäymiskaaren 21 luvun säännöksiä. Pankki ei ole käräjäoikeudessa vastustanut yhtiön vaatimusta ulosmittauksen kumoamisesta. Ulosmittaus on kuitenkin perustunut myös pankin saataviin, joten käräjäoikeuden päätös, jolla ulosmittaus on kumottu, on ollut pankille vastainen. Mainitun lainkohdan sanamuodon mukaan korvausvelvollisuuden määrääminen on tuomioistuimen harkinnassa. Korkein oikeus katsoo, että harkinnan tulee olla tapauskohtaista ja siinä tulee ottaa huomioon, onko velkoja käyttänyt asiassa puhevaltaa ja miten velkoja on voinut vaikuttaa ulosottomiehen suorittaman täytäntöönpanon lopputulokseen, niin kuin lain esitöissäkin on todettu (HE 106/1995 s. 116), sekä se, voidaanko hävinneen osapuolen katsoa aiheuttaneen vastapuolelle oikeudenkäyntikuluja.

Forssan kihlakunnanvouti on lausunut yhtiön omaisuuden ulosmittaukseen ryhdytyn sen vuoksi, että pankki suurimpana ulosottovelkojana oli ilmoittanut ulosmittauksen olevan oikea ratkaisu. Ulosottoviranomaisten yhtiön omaisuuteen kohdistama ulosmittaus on kuitenkin perustunut muidenkin velkojien kuin pankin saataviin, joten pankki ei olisi edes peruuttamalla oman ulosottohakemuksensa voinut vaikuttaa siihen, että jo suoritettu ulosmittaus olisi ulosottoviranomaisen toimesta kumottu, ja siten täytäntöönpanon lopputulokseen. Pankki ei ole käyttänyt käräjäoikeudessa puhevaltaa ulosmittauksen kumoamista koskevan vaatimuksen osalta eikä ole muutoinkaan ennen ulosmittausta tai ulosmittauksen jälkeen menetellyt siten, että menettelystä olisi aiheutunut yhtiölle oikeudenkäyntikuluja. Edellä kerrotuilla perusteilla pankki ei ole velvollinen korvaamaan yhtiölle ulosmittausvalituksen johdosta aiheutuneita kuluja.

Pankki on voittanut muutoksenhaun Korkeimmassa oikeudessa, joten sillä on oikeus saada korvausta oikeudenkäyntikuluistaan hovioikeudessa ja Korkeimmassa oikeudessa. Korkein oikeus harkitsee korvattavien oikeudenkäyntikulujen kohtuulliseksi määräksi 6 000 markkaa.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätöstä muutetaan. Merita Pankki Oyj vapautetaan velvollisuudesta korvata Seutu-Sanomien Kustannus Oy:n oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa.

Seutu-Sanomien Kustannus Oy velvoitetaan korvaamaan Merita Pankki Oyj:n oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa ja Korkeimmassa oikeudessa 6 000 markalla korkoineen.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Anja Tulenheimo-Takki, Gustaf Möller, Eeva Vuori, Kari Kitunen ja Pasi Aarnio. Esittelijä Reima Jussila.